Pyryn jaostot

Uinti

Arkisto: 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012

Ajankohtaista

15.7.2012

Santeri Siiranen ui kaksi SM-kultaa ja teki kolme ennätystä

Nokian Pyryä edustava Santeri Siiranen voitti kaksi Suomen mestaruutta 13-16 vuotiaiden nuorten kauden pääkilpailussa Ikäkausimestaruusuinneissa. Espoossa 50 metrin radalla 13.-15.7. uituun kilpailuun pääsivät aluekilpailujen valtakunnallisten tulosten 24 parasta uimaria kussakin lajissa. Kisoihin osallistui useita satoja uimareita 83 eri seurasta. Nokian Pyryä edusti kisoissa 8 uimaria.

Santeri ui 14-vuotiaiden poikien 100 metrin rintauinnissa mestaruuteen jäätävällä ajalla 1:09.51. Eetu Karvosen vuonna 2000 uima entinen kisaennätys alittui yli kahdella sekunnilla. Aika on myös ikäluokan uusi Suomen ennätys. Jopa 50 metrin väliajasta tuli ikäluokan uusi Suomen ennätys. Sama tahti jatkui 200 metrin rintauinnissa ja mestaruus tuli ajalla 2:34.50. Edellinen kilpailuennätys parani lähes kolme sekuntia. Ajan kovuutta kuvaa se, että aika olisi riittänyt mestaruuteen myös vuotta vanhempien P15-poikien sarjassa. Myös tämä aika on ikäluokan uusi Suomen ennätys. Poikien 100 metrin perhosuinnissa Santeri saavutti 8. sijan ajalla 1:08.92. Valmentaja Tomi Pystynen uskoi jo etukäteen, että tulokset voivat olla kovia jos kaikki palaset loksahtavat kohdalleen.

Nokian Pyry sai yhteensä 23 pistettä, joista Santeri toi 19. Myös muut Pyryn uimarit paransivat aikojaan ja saavuttivat pistesijoja. Vilma Ryöti oli T13 sarjan 800 metrin vapaauinnissa hienosti kuudes ajalla 10:19.83. Mari Kausiala ui T15 200 metrin perhosuinnissa kahdeksanneksi omalla ennätysajallaan 2:50.76. Muut Pyryn edustajat olivat Ada Alajääskö, Kiia Korsu, Rafael Stenman, Daniel Laurila ja Oskari Lindroos.

 

« Takaisin

            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          
Edellinen kuukausi Maaliskuu 2020 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry