Pyryn jaostot

Jääkiekko

Arkisto: 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011

Ajankohtaista

12.4.2019

Tryouteilla ja infossa meininkiä

Kausi käyntiin avoimilla jääharjoituksilla

A-nuoret aloittivat avoimet jääharjoitukset tiistaina 9.4. ja jatkoivat heti perään torstaina. Kartoitusjäillä nähtiin yhteensä nelisenkymmentä pelaajaa.

Kartoitus jatkuu jälleen ensi viikolla, joten yhteydenotot suoraan valmennukseen, alla olevasta linkistä.

B- ja B2-nuorten aloitusinfossa torstaina oli myös meininkiä, kun jäähallin peilisaliin yrittivät ahtautua reilu 30 pelaajaa ja vielä saman verran vanhempia. Tähän, kun lisätään ennakkoilmoittautuneet, mutta nyt poissaolleet, niin kaikki vaikuttaa erittäin hyvältä sen suhteen, että molempiin ikäluokkiin saadaan, niin kilpailulliset kuin kustannustehokkaatkin joukkueet.

Palaverissa kerrottiin Pyryn jääkiekkojaoston rakenteista, kustannuksista ja niiden arvioista sekä urheilullisista tavoitteista.

B-nuoret lähtee haastamaan kaikki B-Mestis-joukkueet. Samalla SJL on päättänyt nostaa B2SM statusta ja sarjapaikat myönnettiinkin pääosin Liiga-organisaatioille. Pyryn B2 lähtee tavoittelemaan B2-Mestiksen voittoa.

Puitteet ovat kunnossa ja toimihenkilöt ammattitaitoisia. Voitetaan pelit laadukkaalla tekemisellä sekä kehitetään yksilöitä mm. taitovalmennuksella ja aamujäätoiminnoilla. Nokialaisella nuorten pelaajapolulla nähdään jälleen potentiaalisia lupauksia kohti Edustusta ja sieltä vaikka vielä eteenpäinkin.

Nähdään jäillä!

LISÄTIEDOT JA ILMOITTAUTUMINEN

« Takaisin

    1 2 3 4 5
6 7 8 9 10 11 12
13 14 15 16 17 18 19
20 21 22 23 24 25 26
27 28 29 30 31    
Edellinen kuukausi Toukokuu 2019 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry