Jaostot ja lajit

Jääkiekko

Arkisto: 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011

Ajankohtaista

2.4.2014

PP-99 KAUSI 2013-2014

Tälle kaudelle lähdettiin muodostamalla yhteisjoukkue
Pirkkalan Pingviinien ja PYRYn kesken. Edellinen kausi harjoiteltiin yhdessä ja
pelattiin omilla joukkueilla. Kun molemmissa joukkueissa oli keväällä pulaa
pelaajista ja kokemukset yhteistyöstä menneeltä kaudelta olivat hyvät oli
järkevä ratkaisu yhdistää voimat.

Monipuolinen kesäharjoittelu oli kovaa, mutta
rankkaa ja sen oli tarkoitus valmistaa pojat tulevaan kauteen. Ohjelmassa oli
painia, tossulätkää varusteet päällä jäähallissa, koordinaatio/loikka yms
harjoitteita urheilukentällä ja tietysti kaikkien rakastamat mäkijuoksut, missä
tuli joltain joskus päivän ruokalistakin näkösälle.

Kesätreenien jälkeen pidettiin pojille saunailta mikä auttoi
myös joukkuetta hitsautumaan yhteen.

Rennon tapahtuman
jälkeen oli hyvä aloittaa muutaman viikon pituinen omatoiminen harjoitusjakso
valmentajan ohjeiden mukaan.

Ennen sarjapelejä pelattiin muutamat
harjoituspelit ja jo niissä oli havaittavissa, että joukkueella on mahdollisuuksia.

Lähdimme pelaamaan Hämeen alueen AA alkusarjaa,
mistä tuloksena lohkovoitto 5 voittolla ja 1 tasapelillä. Seuraavaksi täytyi päättää lähdemmekö pelaamaan AAA
häme-lr sarjaa vai AA-jatkosarjaa. Pohdiskelujen jälkeen päädyimme
AA-jatkosarjaan, mikä tuntuu myös näin jälkeenpäin oikealta ratkaisulta.

Jatkosarjassa oli 18 peliä. Oli pelejä, missä poikien
pelaamista oli ilo katsella, mutta mukaan mahtui myös toisenlaisia pelejä.
Tasaisen hyvillä suorituksilla olisi ollut mahdollisuudet voittaa kaikki pelit.
Se mistä sellainen taikasauva olisi löytynyt, onkin sitten toinen juttu.

Tuloksena jatkosarjasta oli 13 voittoa, 1
tasapeli ja 4 tappiota. Se oikeuttaa 3. sijaan.

Seuraavaksi neljä parasta etenee playoff
peleihin. Ne ovat 1. Ilves New Jersey 2. VaPS, 3. PP ja 4. Team 66. Playoffien
ensimmäisellä kierroksella hävisimme niukasti VaPS:lle ja edessämme on
pronssiottelu.

Sarjapelien jälkeen 16.4 lähdemme poikien pitkään
odottamalle kauden päätösreissulle Ruotsiin Stockholm Cup:iin. Tukholman
turnaus on varmasti hieno kokemus jokaiselle ja sen jälkeen onkin jo tämä kausi
kokolailla paketissa.

Joukkueessa on vielä tilaa muutamalle
pelimiehelle, joten jos kiinnostaa pelipaikka hyvässä joukkueessa, niin ota
rohkeasti yhteyttä ja tule jäälle näyttäytymään.

Kiekkoterveisin,

JJ Marko Tynys

 

« Takaisin

            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          
Edellinen kuukausi Toukokuu 2022 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry