Jaostot ja lajit

Jääkiekko

Arkisto: 2021 | 2020 | 2019 | 2018 | 2017 | 2016 | 2015 | 2014 | 2013 | 2012 | 2011

Ajankohtaista

1.5.2014

00-joukkue Olümpia-turnauksessa Tallinnassa 11.-13.4.2014

Pyryn D00 joukkueen kevätturnausmatka suuntautui tällä kertaa Viroon, Tallinnan Olümpia-turnaukseen 11.-13.4. Kuuden joukkueen turnauksessa oli lisäksi mukana Blues EPS (Espoo), Pelicans 2000 (Hollola), Tornaado (Tallinna), Viru Sputnik (Kohtla-Järve) ja Kajastus (Kontiolahti). Lähtö oli Nokian jäähallilta klo 7.45 perjantaiaamuna. Paikalle saapui innostunutta ja osin vielä uneliasta porukkaa.

Reilun parin tunnin bussimatkan jälkeen astuttiin Katajanokalta laivaan, jossa syötiin ”melko” tukeva ja maukas buffet-lounas. Loppuosa laivamatkasta menikin ruokaa sulatellessa. Tallinnan päässä tavarat hotelliin ja siitä kohti Jeti-jäähallia, jossa oli ensimmäinen peli jo klo 17.00 Blues EPS:ää vastaan. Kun saavuttiin hallille, tarjolla oli bussilastillinen melko hämmästyneitä ilmeitä. Jeti-hallia voisi kuvailla aika monellakin tavalla, mutta jäähalli ei ollut ensimmäinen mieleen tuleva sana. Vanha Neuvostoliiton aikainen ohjustehdas oli muunnettu myöhemmin jäähalliksi, tosin ulkoisia puitteita ei oltu sitten muunneltukaan. Itse kaukalo ja pukukopit olivatkin ihan toimivia siinä kuin muuallakin. Noh, olipa kokemus, minkä reissussa olleet muistavat varmasti lopun ikäänsä.

« Takaisin

            1
2 3 4 5 6 7 8
9 10 11 12 13 14 15
16 17 18 19 20 21 22
23 24 25 26 27 28 29
30 31          
Edellinen kuukausi Toukokuu 2022 Seuraava kuukausi

© Nokian Pyry ry